keskiviikko 4. heinäkuuta 2018

Heinäkuun helteet ja anopin käsitys helteestä

Helteet

Suurin osa talvikauden vuokra-asiakkaistamme kiiruhti koto-Suomeen huhtikuun lopussa, viimeisetkin Rantakylan muuttolinnut pakenivat alkavaa (oletettua) Välimeren hellettä toukokuussa - vaikka taisivatkin joutua säiden suhteen "ojasta allikkoon". Meillä olikin täällä Fuengirolassa huomattavasti vilpoisempaa toukokuussa ja kesäkuun alussa kuin yllätyshelteisessä Suomessa.
Ja edellen meillä on, yllättävää kyllä, normaalia viileämpää. Täytyy myöntää, että  näin vilpoista kesä- ja heinäkuuta en ole vuosikymmeniin  täällä kokenut, päivälämpötilat ovat pysyneet mukavasti 30 asteen tietämillä (29 - 31 C) eivätkä ole vielä kertakaan singonneet sinne 36 - 37 asteeseen kuten viime kesänä. Yölämpötilatkin ovat olleet siedettäviä, vain 20 - 22 astetta (melkein kylmä siis).
Pahoin kuitenkin pelkään, että näin ei tule jatkumaan kovin pitkään vaan hetkellä millä hyvänsä saamme Afrikan kuumat tuulet yllemme...kuten viime vuonnakin.

Fuengirolan lämpötilat kesäkuukausina

Anopin käsitys helteestä

Anoppini asuu Sevillassa, upeassa kultturihistoriallisesti tärkeässä sisämaan kaupungissa, josta kaikki paikalliset pakenevat (jos suinkin voivat) elokuussa rannikolle, sevillalaiset lähinnä Atlantin puoleisille rannoille. Elokuun lämpötilat eteläisissä sisämaan kaupungeissa ovat sietämättömät (ainakin meille pohjoismaalaisille), kuin hornan kattilassa, 40 asteen raja rikkoontuu jatkuvasti. Kohteliaasti, mutta varmasti olen kieltäytynyt kaikista Sevillan sukulaisten vierailukutsuista heinä- ja elokuussa...eivät onneksi enää pidä minua epäkohteliaana vaan pelkästään jääräpäisenä kesäpässinä.
Viime vuonna loppukesästä soitin anopilleni ja kyselin kuinka hän jakseli helteissä ja hän vastasi iloisena, että nyt oli jo aivan ihanan viileää, vain 33 astetta. Suhteellisia siis nämä hellelukematkin.

Anopin käsitys helteestä Sevillassa Espanjan aukiolla

Kesäkauden loma-asuntojen asiakas

Kesäkaudella asiakkaamme koostuvat lähinnä lapsiperheistä ja nuorista lomailijoista, joiden majoituskaudet ovat lyhyempiä (kuin talvikauden muuttolintujen), parista viikosta kuukauteen.
Usein käy niin, että tapaamme vaaleahipiäiset asiakkaat tulopäivänä sopimuksen allekirjoittamisen yhteydessä, ja seuraavan kerran näemme heidät kauniisti ruskettuneina (tai punaisen hehkuvina ja osittain kuoriutuneina) lähtöpäivänä loppuselvitystä tehtäessä.  On ilo nähdä heidän viihtyneen ja nauttineen lomastaan. Kyllä tuo auringolla ja merellä on niin ihmeellisen posiitivinen vaikutus meihin ihmisiin. 

Verrannollisuusteorian mukaan Muuttuja Y (valitukset) on suoraan verrannollinen muuttujaan X (sateen määrä), jos muuttujan X (sateen määrä) arvojen kasvaessa muuttuja Y (valitukset) arvot kasvavat samassa suhteessa.
Eli mitä aurinkoisempi ilma, sitä tyytyväisempiä asiakkaita. 

Los Bolichesta katsottuna Fuengirolaan ja sataamaan, taustalla huoneistohotelli Pyr

Toimisto tyhjenee

Näin hiljaisempana ajankohtana eli heinä- ja elokuussa pidämme toimistoamme suljettuna  myös keskiviikkoisin, keskitämme vuokra. ja loma-asuntojen asiakaspalvelun muille arkipäiville. Se ei kuitenkaan tarkoita, että me itse pääsisimme nauttimaan auringosta- ehei suinkaan - ne talvikauden  rästityöt (loputtomat) odottavat tekijäänsä, pelkästään kotisivuillamme esiteltyjen kohteiden (useampi sata)  kuvien uusimisessa menee tovi (ja tulee hiki). 
Mutta kyllä mekin lomamme pidämme nyt kesäkaudella - vuorotellen - ja pääsääntöisesti lennämme lomanviettoon Suomeen sukulaisten iloksi. 
Eikä haittaa vaikka olisi hieman sateista tai pilvistä, vaikka olisi tuulista, vaikka tulisikin rakeita - kunhan vain pääsee mökille ja saunaan!

Rantakyla toimisto tyhjenee, vuokrahuoneistojen vieraat ruskettuvat


Heinäkuun helteistä terveisiä.
- Elise -

Kuvat: Elise Rantakylan kotialbumista

keskiviikko 27. kesäkuuta 2018

Kesäkuun VIERASKYNÄ - Klaus ja Leena

Muuttolinnut Rantakylässä – kokemuksia Espanjassa asumisesta

Vaimollani ja minulla on 23 vuoden kokemus Espanjassa asumisesta, joten onhan niitä kokemuksia näiden vuosien osalta kertynyt runsaasti. Valtaosa niistä on ollut positiivisia, joilla on ollut suuri merkitys elämämme sisältöön.

Muutto Espanjaan

Muutimme Espanjaan vuoden 1995 lopulla. Tuntematon maa ei suinkaan ollut meille. Olimme muutaman vuoden omistaneet ystäväpariskunnan kanssa loma-asunnon Mijas Costalla. Käytimme sitä lähinnä lomien aikana lyhyitä aikoja. On selvää, että tuolloin Espanjan olojen tuntemus ei päässyt muodostumaan kovin vahvaksi. Vasta muutettuamme maahan, alkoi opettelu uuden maan elämään - sen kulttuuriin, ihmisiin ja toimintatapoihin.
Jotta pääsisi jotenkin mukaan Espanjan elämään, luonnollisesti kieltä olisi opeteltava. Sanakirjan avulla opettelimme muutamia avainsanoja, mutta niillä ei pitkälle pötkitä. Tämän tiedostaen otimme ystäviemme kanssa kielitunteja suomalaiselta opettajalta, joka opetti meille espanjan kielen alkeet, lausumisen yms.  Näin jälkeenpäin tiedostaa, että olisi pitänyt ottaa tuo opiskelu hiukan vakavammin, mutta tälläkin kielitaidolla on selvitty – kohtuullisesti.

Alkuvuosina ei ollut netti- eikä puhelinyhteyttä, vaan ainoa tapa oli soittaa puhelinkopeista kolikoilla. Oman puhelinliittymän saimme lähes vuoden odottamisen jälkeen. Nettiyhteydet tulivat paljon myöhemmin ja nekin olivat todella kehnot – toimivat milloin toimivat. Todettakoon tässä, että sähkön hinta ja mm. puhelinkulut/hinnat ovat Suomen hintoja korkeampia.
Klaus ja Leena vieraskynän kirjoittajille tärkeä auringonlasku

Asunnon osto

Oman asunnon ostimme em. yhteisomistuksen jälkeen naapuritalosta. Remonttiin saimme suomalaiset työntekijät. Aluksi oli vaikea tottua siihen, että tavaroiden toimitukset liikkeistä eivät juuri koskaan toimineet kuten he olivat luvanneet.
Espanjan verotus ja ns. viranomaisasiat olivat meille täysin tuntemattomia. Sen vuoksi maassa kauemmin asuneet suomalaiset neuvoivat meitä antamaan nämä asiat asiantuntijoiden hoidettavaksi. Alusta alkaen meidän asiat on hoitanut meitä tyydyttävällä tavalla ja pitkällä kokemuksella Asioimisto Leena Toivonen.

Vointimme mukaan osallistuimme alkuvuosina usein suomalaisille järjestettyihin tilaisuuksiin ja retkiin. Sitä kautta oppii tuntemaan maanmiehiään. Meidän kanssamme samaan aikaan Espanjaan tuli useita jo ennestään tuttuja henkilöitä, joihin pidettiin yhteyttä lähes päivittäin. Sunnuntaisin tehtiin retkiä lähistön kaupunkeihin ja kyliin.

Terveysvakuutus ja terveydenhoito

Suomalaisten suosituksesta teimme Espanjaan muutettuamme terveysvakuutuksen, joka osoittautuikin merkitykselliseksi, kun vuonna 1999 sain seurakseni koko loppuiäksi vakavan sydäninfarktin ja jouduin Saluksen sairaalaan Benalmadenaan viikoksi. Suomalaiset lääkärit Helsingissä totesivat, että olin saanut asiantuntevan hoidon. Myöhemmät sairaalakokemukset ovat kohdalleni samojen vaivojen tiimoilta Helsingin Yliopiston keskussairaalasta.
Meidän kokemusten mukaan Espanjassa terveyskeskukset ja sairaalat toimivat hyvin. Terveyskeskuksiin saa ajan jopa seuraavalle päivälle. Lääkäreillä on aikaa potilasta kohti vain noin 5 minuuttia, joten siinä ei kovin syvällisiin keskusteluihin ole aikaa, korkeintaan reseptien uusiminen tms. Lähes koko sen ajan, kun olemme asuneet Espanjassa, siellä on ollut käytössä ns. sähköinen resepti. Suomessa se taitaa olla todellisuutta vasta reilut 2 vuotta. Suomalaisten lääkärien resepteillä saa lääkkeitä espanjalaisista apteekeista vaivatta. Myös suuremmissa apteekeissa on suomalaisia farmaseutteja työssä, joten palvelu pelaa joustavasti.

Kokemuksemme mukaan myös Espanjassa kannattaa hankkia kattava vakuutusturva. Varkaita taitaa liikkua siellä yhtä paljon kuin Suomessakin.
Vieraskynän kirjoittajat Rantakyla Group vuokrahuoneiston asiakkaat, kuva matkalta Espanjassa

Taloudellisen laman aika

Taloudellinen lama oli Espanjassa 2000-luvulla erittäin kova ja jatkui pitkään. Monien omaisuutensa menettäneiden kohdalla se jatkuu edelleen. Pahimmillaan työttömyys oli yli 25 % ja nuorten kohdalla jopa 50 %. Asuntojen hinnat romahtivat. Kymmenettuhannet ihmiset menettivät kotinsa pankille ja velkaa jäi runsaasti. Kun työttömyysturva on Suomeen verrattuna minimaalinen, joutuivat monet sukulaistensa huollon varaan. Suvun merkitys Espanjassa on ihmisten elämässä paljon suurempi kuin Suomessa. Jos joku suvusta joutuu vaikeuksiin, häntä autetaan yhdessä. Näin ei ole Suomessa. Itse kukin saa selvitä, miten parhaaksi näkee.
Omalta kohdaltamme toimimme niin, että myimme oman asuntomme vuoden 2008 puolessa välissä. Arvelimme, että tällainen hurja hintojen nousu ei voi enää pitkään jatkua. Me siirryimme asumaan vuokralle aluksi ystäviemme asuntoon ja sen jälkeen Rantakylä Group:n avustuksella saimme hyvän asunnon Fuengirolasta. Meillä on siis ollut onnea tässä asiassa joka suhteessa.

Muutamia neuvojamme Espanjaan muuttaville

Kun olemme asuneet Espanjassa 23 vuotta, niin niiden vuosien aikana on kertynyt runsaasti kokemuksia. Mitä sitten kootusti ja osittain toistaen sanoisin niille, jotka ovat nyt aikeissa tai harkitsevat muuttoa Espanjaan.
-          Tutustu Espanjaan ja sen yksilön kannalta tärkeisiin asioihin.
-          Opettele maan kieli. Silloin saat enemmän irti ja paremmat palvelut esim. kaupoissa ja        ravintoloissa. Sofia-opisto tarjoaa tässä suhteessa laadukkaita palveluita kielen opiskelusssa.
-      Asu aluksi vuokra-asunnossa, jolloin pääset sisälle yhteiskuntaan ja jos viihdyt, osta asunto sen jälkeen, jos se on tärkeää sinulle. Vuokra-asunto tai lomahuoneisto on hyvä vaihtoehto ja vuokrat ovat melko kohtuullisia. Hyvä välitystoimisto on kannaltasi tärkeä.
-          Käytä verotus- ja ns. viranomaisasioissasi aina asiantuntijoita. Palkkiot ovat kohtuullisia ja voit säästää selvää rahaa.
-          Huolehdi turvallisuudestasi. Älä avaa asuntosi ovea, jollet tiedä, kuka on tulossa.
-          Hoida kaikki tarpeelliset vakuutukset itsellesi ja perheellesi.
-          Vältä tuntemattomia palveluiden tarjoajia, sillä kaikki ei ole kultaa, mikä kiiltää.
-          Tilaa siellä ilmestyvät suomalaiset lehdet. Niiden avulla pääset selville erilaisista palveluista.
-          Tutustu Espanjaan ja lähiseutuusi sillä se avartaa.
-          Muista, että espanjalaiset ovat osittain erilaisia kuin me suomalaiset, ja se on rikkautta

Klaus ja Leenan kuva Rondasta, Tajo-sillalta

Siisteyden parantuminen

Kahdessakymmenessä vuodessa Espanja on muuttunut paljon ja positiiviseen suuntaan. Kaupungit ovat satsanneet paljon turismiin ja palveluihin. 1970 luvulla Torremolinos, Benalmadena ja Fuengirola olivat pahaisia kalastajakyliä, ja tänään ne ovat nykyaikaisia ja näyttäviä kaupunkeja, joihin turismi on lyönyt lähtemättömän leimansa. Yleinen siisteys on silmiinpistävä. Mm. Fuengirolan rantakadulta on vaikea löytää yhtään roskaa, vaikka siellä on tuhansia ihmisiä. Helsingilläkin olisi siitä paljon opittavaa.

Neljännesvuosisata muuttolintuna


23 vuotta Espanjassa on pitkä aika. Ne vuodet ovat antaneet vaimolleni ja minulle runsaasti myönteisiä kokemuksia. Kauppojen Suomea edullisemmat hinnat, tuoreet, raikkaat hedelmät sekä lampaanviulut, niitä jäämme kaipaamaan. Unohtaa ei sovi Jamon Serrano kinkkua.

Takaisin Suomeen

Ottaen huomioon korkean ikämme, on korkea aika siirtää elämän painopiste Suomeen. Asioittemme hoitaminen omalla äidinkielellä sairaaloissa, virastoissa ja erilaisissa liikkeissä sujuu paremmin. Se vain tahtoo olla niin, että iän karttuessa noita sairauksia ja vaivoja tulee mukaan elämän rekeen, haluat tai et. Tunnemme tänään vahvasti, että saamme aina olla kiitollisia niille ihmisille ja ystäville, jotka ovat meitä siellä auttaneet. Espanja on aina sydämissämme
Rantakyla Group vuokrahuoneiston terassilta näkymä aamulla merelle

Ja lopuksi runoilija Pia Perkiön sanoin

Muistojen kuvat eivät haalistu,
ne voi nähdä, vaikka niitä ei olisi enää.
Ne ovat tallella sydämissämme.
kasvojen uurteissa, avoimissa käsissä
joiden vapina ei pyyhi iloa pois.
Hyvien hetkien hohde,
onnelliset ajat kuin äsken poimitut kukat
säilyvät meissä,
nuo vuosien kevyet kehykset.

Kirjoittaja: Klaus ja Leena
Kuvat Klausin ja Leenan kotialbumista

tiistai 12. kesäkuuta 2018

Rantakyla Group, vuokra asuntojen välittäjän, yritysblogin aloittaminen

Yritysblogi vuokra asuntojen välityksestä Fuengirolassa

Päätimme, että nyt oli hyvä aika aloittaa Rantakyla Group:n yritysblogin kirjoittaminen, ja sallia asiakkaidemme kurkistaa yrityksemme verhojen taakse, kurkkimaan hieman meidän arkeemme.

Miksi juuri nyt blogin perustaminen tuli ajankohtaiseksi, niin siihen vaikutti moni seikka. Muutama asiakaamme oli jo aiemmin kysellyt blogimme olemassaolon perään, ja me vain olimme lykäneet ja lykäneet asiaa - talvikaudella täällä toimistollamme  käy sellainen asiakashulina, että jo pelkkä blogin suunnitteluajatuskin sai pääni kivistämään.  Kesäkausi on meillä huomattavasti rauhallisempaa, loma-asuntoja ja vuokrahuoneistoja (ja huoneistohotelleja) tiedustellaan huomattavasti vähemmän kuin talvikaudella joten näin kesällä on enemmän aikaa hoidella rästitöitä (ja niitähän kerääntyy). Digitaalisen markkinoinnin opintoni Madridin yliopistossa (Universidad Rey Juan Carlos & Business School) olivat mukavasti edenneet siihen vaiheeseen, että pystyin käyttämään  hyväkseni jo opittuja digiasioita.

Joten tässä sitä ollaan, ensimmäistä postausta vääntämässä. Yrityksemme esittely löytyy Meidän Tarinanamme Our Story-osiosta, käyhän tutustumassa meihin sielläkin.

näkymä Rantakyla Group lomahuoneistosta Fuengirolan satamaan ja rantaan
Rantakyla kotisivut

Sivuston kivulias synty

Jos aiemmin olinkin kuvitellut, että tämä blogin luonti ja pitäminen tulisi olemaan helppoa (sen kun vain luodaan blogialusta ja sitten  kirjoittelemaan - kyllähän sitä äidinkielen yo-kirjoituksien ällällä tekstiä aikaan saadaan), niin karvaasti sain vetää kuvitelmani takaisin. Jo pelkkä blogialustan valitseminen vei minulta useamman päivän - piti löytää  riittävän helppokäyttöinen (voin sanoa ettei sellaisia ole tällaiselle yli viisikymppiselle ei-digi-natiiville) ja monipuolinen alusta.
Ja siitä yo-kokeen ällästäkin on jo aikaa 35 vuotta...
Blogin nimen Muuttolinnut Rantakylassa keksiminen oli kohtuullisen helppoa (ainoa helppo asia koko projektissa) - mukavasti saimme yhdisteltyä Muuttolinnut yrityksemme nimeen. Muuttolintujahan suurin osa asiakkaistamme on, lentävät joka vuosi runsain joukoin tänne Etelä-Espanjaan Suomen talvea pakoon.

Sitten oli siis blogialusta luotu ja nimi keksitty, ja kirjoituskyhäelmiä (ajatuksia) vähän pöytälaatikkoon varattu (ohjeissa sanotaan, että "luonnostele 3-4 kirjoitusta ennen blogin avaamista").  Nyt sitten täytyi perehtyä tekniseen puoleen. Sanooko teille mitään SEO (Search Engine Optimization) eli hakukoneoptimointi? Entä Metatiedot, linkitykset, avainsanatutkimukset?
Apua! Optimoi osoiterakenne! 
Ilman Panadolia ja Digitaalisen Markkinoinin opintojani en tästä teknologian sekasotkusta olisi kyllä ikinä selvinnyt.
Ja saadaan nähdä tulevaisuudessa löytävätkö sittenkään Googlen hakukoneen pikkuiset spider:t eli hämähäkit tänne meidän MuuttolinnutRantaKylassa-sivustolle, vai jäämmekö paitsioon emmekä löydy ikinä digiavaruudesta (jokaisen bloggaajan painajainen - katoan eikä kukaan löydä minua).  Millä näitä hämähäkkejä siis houkutellaan? Eläinproteiinilla, ainakin Wikipedian tietojen mukaan.
Ehei, ei proteiinia tänne, vaan sivuston tulee olla sivuston kävijöille (ei siis meille, vaan teille) relevantti ja tärkeä (hakukoneoptimoinnin päämäärä).
Jaaha - naisen logiikalla ajateltuna, kuulkaahan hyvät asiakkaamme ja lukijamme:
Tämä asia on nyt sitten teidän lukijoiden käsissä. Tuokaa siis tänne paljon niitä hämähäkkejä.
Meniköhän tämä nyt ihan oikein? Pitäsikö minun keskittyä enemmän Fuengirolan  loma- ja vuokrahuoneistojen markkinointiin ja jättää digiteknologia ammattilaisille?

Rantakyla, vuokrahuoneistot ja huoneistohotellit, yrityksen virallinen joulukuva

Lopuksi keräsin tähän hieman blogisanastoa -ei vain teille vaan myös itselleni.

Bloggaaja, bloggari
Henkilö, joka kirjoittaa blogia.
Bloggaaminen
Blogin kirjoittaminen.
Blogi
Päiväkirjamainen sivusto, jota päivitetään säännöllisesti.
Blogialusta 
Ohjelmisto, jolla blogi luodaan.
Blogilista
Blogilista.fi on suomalaisten blogien hakemisto.
Blogiportaali
Sivusto tai palvelin, jossa on blogeja.
Blogistania / blogoslavia
Kts. blogosfääri.
Blogosfääri Blogosfääri (engl. blogosphere) eli blogimaailma muodostuu kaikista blogeista ja niiden välisestä vuorovaikutuksesta
Vloggaaja
Videobloggaaja.
Postaus
Blogimerkintä. Postaus on yksi tekstikokonaisuus blogissa.

Hyvää alkanutta kesää teille kaikille!
- Elise -      
  
kuvat Rantakyla Group